Meistä sanottua

On ollut suuri ilo käyttää näitä kitarahihnoja kuluneen vuoden kiertueilla. Mikkihouse tekee erittäin hienoa käsityötä. 
Pidän suuresti rakkaudella tehdyistä asioista. Soittimeni ovat korkealaatuista käsityötä, ja olen hyvin iloinen, että minulla on vihdoin kitarahihnoja, jotka ovat laadun puolesta samalla tasolla soittimieni kanssa.
Petteri Sariola

Hihna toimii ihan täysiä. Eli kiitos!

– jouni

Jouni Hynynen

Mestari Hasse Walli suomessa käydessään, etsi vartavasten Ramin ja vei mikit mukaansa Senegaliin.

Hasse Walli

Löysin sattumalta Ghanalaista kente-kangasta, jonka oli tehnyt jollain tavalla vammautunut nuori tyttö pienillä ja kapeilla kangaspuilla. Tämän tarkempaa tarinaa minulla ei ole tiedossa, myyjä mainitsi asiasta ohimennen.  https://en.wikipedia.org/wiki/Kente_cloth Satuin saamaan hyvän tuntuista italialaista mustaa nahkaa, päätin etsiä sellaisen käsityöläisen, joka saisi näistä hyvän kokonaisuuden aikaiseksi. Muistin lukeneeni muusikoiden.netistä taitavasta hihnanvalmistajasta Imatralla ja otin yhteyttä Mikki Houseen. Halusin kaksi samanlaista leveähköä (8 cm) hihnaa. Kun raakamateriaalit olivat perillä ja olimme käyneet kirjeenvaihtoa ominaisuuksista sähköpostitse, lady kävi töihin. Nahkahihnat ovat sisäpinnaltaan huovalla pehmustettua kenteä. Hihnojen leveys ja mukavuus sopii pitkillekin keikoille tällaiselle takarivin tanssimuusikolle. Epäilin aluksi, että hikoilu voisi olla ongelma mutta luonnonmateriaalit hengittävät hyvin. Nahkakin pehmenee ja tuntuma paranee käytössä. Työn laadusta näkee ja tuntee, että ammattilainen on tehnyt loistavaa työtä. Kun tarvitsen uuden hihnan, tiedän kyllä, mistä tilaan seuraavan. Kiitos Katariina Larisuo.

 

Antti Virtanen

Suunnittelin Eero Aarnion kanssa Copacabana kitaran, jonka Juha Lottonen rakensi. Minun olen kömpelö soittaja ja niinpä halusin kitaran jossa ei ole liikaa potikoita, koska en ehdi niitä väännellä jos täytyy myös soittaa. Halusin soittimen jossa kaikki on viimeisen päälle. Maailmanluokan Designer Eero Aarnio, loistava kitarantekijä Juha Lottonen ja sit tekniikka….. halusin yhden mikin, joka olisi puolitettava että saundi maailma edes hiukan joustaisi. Ei niitä mikkejä ollut valmiina, jossa toiveeni olisi ollut valmiina, joten otimme yhteyttä Rami Hakalaan. Rami kuunteli toiveet ja ylitti ne. Copabucker oli juuri sitä mitä olin toivonut. Koska halusin että jokainen yksityiskohta on just kohdallaan, niin pyysin Kataa suunnittelemaan kitaralle hihnan, jossa Copacabana muoto sekä logo olisi huomioitu. Ja taas nappiin. Lapsenomainen usko siihen, että tää on huippu juttu poiki pikkuhiljaa hedelmää. Pääsin suomalaisten avustamana viemään kitaran Conan O’Brienille sekä nyttemmin myös ZZ-Topin Billy F. Gibbons sekä Dusty Hill ovat lunastaneet omat Copansa. Copacabana Guitar tehdään aina soittajan käteen sekä pienin customoinnein ja elektroniikka vaihtelee, mutta ensimmäisissä on Mikki Housen Copabuckerit. En osaa tarpeeksi kauniisti sanoa, mutta kun haluaa parasta ja toiveidensa mukaista niin, Rami ja Kata ylittää odotukset. Kiitos Mikki House että olette olemassa. Rock. T. Antti J. Kallio

http://www.designeeroaarnio.com/

Olen käytännössä ollut Ramin ja Katan käsitöiden mannekiini jo pari vuosikymmentä! Ramin valmistamana, ja kovassa käytössä testattuna, minulta löytyy niin hihnaa, mikkejä kuin palastratojakin. ja jos täytyy rehellisesti sanoa että Mikki Housen tuotteet ovat rautaisen ammattitaidon ja tarkan näkemyksen riemuvoitto! Suosittelen lämpimästi!

 

Luigi

“Pinkki-Paavo” -hihna on kulkenut suosikkikitaran kannattelijana jo vuosia. Ei kulumista, ei vikoja ja näyttää kuin sitä ei olisi koskaan käytetty. Katan laadukkaita Mikki House -hihnoja voi suositella kaikille kitaraa kaulassaan kantaville muusikoille ja miksei myös muillekin. Asiat joihin Blues Lee luottaa ovat: Vakaa markka, naapurin kyyti sekä peltidobron Mikki House -mikki, jonka Rami on kääminyt. Mikki poimii juuri ne oikeat äänet, jotka tekevät Blues Leen soinnista autenttisen.

Rene Reinikainen

Katan tekemä Shamans Drumhihna pelittää.

Korpiklaani.com

Jonne Järvelä

Aikaisemmin tarpeeksi pitkän ja komean hihnan löytäminen oli vaikeaa, mutta ei enää. Kiitos Kata ja Mikki House! Nyt Rock `n` Roll taipuu maailmalla entistä rouheammin!

www.korpiklaani.com

Cane

Telecasterin mikit on hyvin kirkkaat, mutta silti pehmeäsoundiset. Soundi on hyvin avoin Ja raikas. Mikit kestää paljon säröä menemättä tukkoon. Tallamikissä erinomainen twang. Riittävästi midleä, eikä liika trebleä. Kaulamikki ei ole tukkoinen, mikä on yleinen ongelma telessä. Kuitenkin käyttämällä tonepotikkaa löytyy kaulamikistä myöskin hyvä, pehmeä jazz-soundi. Mikit on olleet mulla telessä jo kymmenen vuotta, enkä näe mitään syytä vaihtaa. Erinomaiset mikit, joitten soundi herättää aina positiivista huomiota. Mun youtube-kanavalla on demoja.

https://www.youtube.com/channel/UC8ycIARhxNRImsjiwTc61EQ

Into Koponen

Kitarahuollot ja hihna. Mikki House rules!

 

Miitri Aaltonen

Ollaan tyytyväisiä kitarahuoltopalveluihin!

 

Kotiteollisuus

Olemme pyrkineet tekemisessämme överiin, sopivasti hulluun, mutta tanakkaan ammattitaitoiseen meininkiin. Sitä halusin myös kitarahihnalta. Ja viimein sain. Kiitos Mikki House, huipputyötä!

Pete Kiisseli, kitaristi, Osmos’s Cosmos

Olen viime vuosina valinnut esiintymisasuiksi Meksikolaistyylisiä mariachi-asuja. Olen yrittänyt myös löytää samaan henkeen sopivaa kitarahihnaa pitkään, mutta selvisi että on tullut lähdettyä merta edemmäs kalaan… Kiitos!

Ville Soininen, kitaristi, Osmos’s Cosmos

Mikki House on hoitanut vuosia bassojeni ja kitaroideni mikitykset, säädöt, huollot ja hihnat joten olen pystynyt itse keskittymään täysin soittamiseen ja olen järjestelyyn enemmän kuin tyytyväinen. Henkilökohtaista ja osaavaa palvelua alusta loppuun, enkä varmasti ole visioineni asiakas helpoimmasta päästä.

Jussi Honka

Terze! Miulla on stratossa, telessä sekä prs CE 24ssa Ramin tekemät upeasoundiset custom-mikit ja Katan loihtimat, näyttävät hihnat. Palvelu on aina ensikertaisen hyvää, henkilökohtaista ja tosi ystävällistä! Peace&Love.

Heikki Pöyhiä

Im still using the straps and still love them. Many people has asked about them. They are in very good shape even though I only use them and no other straps at all. I may order some more soon… ???? I have a pic from december here when my band played in a club here in Stockholm. Its maybe hard to see but Im using the Karjala-strap here…

 

Tommi Ikonen

Oma kapulapussini on tehty täysin henkilökohtaisten toiveiden perusteella ja yhteisellä suunnittelulla. Materiaali, kuviointi, värit, kiinnitys ja itse kapulataskut on mietitty erikseen kuten myös vetoketjut ja kantohihna sekä koko. Olen itse lopputulokseen todella tyytyväinen ja pussukka toimii siis myös käytössä hienosti, suosittelen…!!!

Janne Pätilä

Minulla on kahdessa telecasterissa Ramin suunnittelemat ja valmistamat mikit, toisessa perus telesetti ja toisessa normaali tele takamikki ja kaulassa Charlie Christian. Henkilökohtaisesti minulle räätälöidyt Mikki House mikrofonit nostivat ns. “tavalliset” kitarat aivan uudelle tasolle soundiltaan ja fiilikseltään. Voin myös varauksetta suositella Mikki Housea kaikissa kielisoittimiin liittyvissä korjaus -ja huoltotöissä. Asiat hoituvat tarvittaessa lyhyelläkin varoajalla ja aina ensiluokkaisesti. Kiitos!

Jarkko Palokas

Ramin custom -työnä tekemä Charlie Christian -tyyppinen mikki on täydellinen 12-kieliseen bassoon

Pekka Ranta

Todella responsiiviset kitaramikrofonit sekä kovaa käyttöä kestävät ja uniikeimmat hihnat mitä on vastaan tullut, käsityönä. (Laaseri Myles / Lasse Myllys /Lunar Miles Band, Gov’t Acid, Belsebub & Perisynnit)

Laaseri Myles

Mikki Housesta hankkimani Rami Hakalan rakentama Telecaster (Mikki House -mikkeineen) on ollut jo 20 vuoden ajan aktiivisessa käytössä studiossa ja kentällä.

Timo Rehtonen

Useamman Mikki Housen kitarahihnan omistajana ei voi muuta kuin todeta että nyt on löytynyt se täydellinen hihna. Hihnat sai tilattua omilla mitoilla ja omien mieltymysten mukaan. Hihnat ovat minulla päivittäisessä käytössä ja tuntuma senkun paranee.

Petteri Mikander

Mikki House, varustus kevyestä raskaaseen, treenikseltä studioon ja lavalle.

My countless scars

Mörköprojekti

Marko Meski

Tupakkamassi on jokaisen tyylitajuisen tupakkahemmon pakkohankinta! Ei pääse purut kuivumaan ja paperitkin on aina tallessa ja kätevästi saatavilla. Materiaali on miellyttävää ja ei tarvitse enää katsella inhottavia varoituskuviakaan purutopan kyljessä.

Jere Nuppola

Eräänä päivänä huomasin, että minulla on pari kelpo kitaraa ja muutama laadukas vahvistin. Soittotaitoon en luonnollollisestikaan vielä ajatellut kiinnittää toistaiseksi huomiota. Jotain kuitenkin puuttui…. Muistelin näkemiäni Blueskitaristeja, siis sellaisia staroja. No niillähän oli hienot persoonalliset hihnat kitaroissaan, nimikirjaimillaan koristellut…….. No minäkin tarvitsen sellaisen hihnan. Eihän Blueskitarasankarisi pääse, jollei ole kunnon hihnaa. No täällä Helsingissä pari puhelinsoittoa ja yksi käynti nahkatöitä tekeviin pienyrityksiin, mutta voi. Lieneekö nukkavieru olemukseni tai esittämäni toiveet tehneet sen, ettei tarjouspyyntöni tuottanut tulosta. No Internetin ihmeellinen maailma toi eteeni MIKKI-HOUSE nimisen putiikin ja päätin kokeilla onneani.

Lähetin sähköpostin (varmuuden vuoksi ilman valokuvaani..heh) hetki meni ja hyväntuulinen vastaus tuli. Sitten alkoi lentää kysymyksiä ja vastauksia puolin ja toisin. Esittelin oman, varsin alustavan näkemyksen haluamastani hihnasta. Jossain vaiheessa prosessia huomasin, että Imatralla tiedetään paljon paremmin, mitä minä haluan. Pari lisätoivetta matkan varrella lisäsin ja Varsin kohtuullisen ajan kuluttua posti toi meinaan niin komean remmin kitaraan, että nyt kai on pakko alkaa treenaamaan soittamista kunnolla, luonnollisesti peilin edessä.

= Tällaista asiakaslähtöistä ja idearikasta palvelua ei kovin usein ole matkalleni sattunut. Kyllä nyt kelpaa.

Kalle Mänttä

Kaksi bassoa on ollut Ramilla hoidossa. Toisesta hiottiin nauhat ja toinen nauhoitettiin uudestaan. Todella hyvää työtä kummankin yksilön kohdalla! Katan tekemät hihnat on laadukkaita. Tykkään!

Ismo Mölsä

Yli 15 vuoden kokemus aktiivisena, tyytyväisenä asiakkaana. Kiitos!
Mikki House on talo, jonka tuotteet ovat joka kerta vastanneet odotuksia – usein ylittäneetkin ne.
Jos vain osaat kuvailla sen soundin, jollaista kitaramikrofonilta toivot, niin Rami osaa toteuttaa sen. “Ja se on paljon sanottu, mutta totta.”

Sami Parkkinen
Back to top